(Entinen) kaukosuhde

Kymmeniä tunteja Skypessä ja puhelimessa, satoja euroja matkustamiseen, monet itkut ikävän takia, kymmeniä viestejä päivittäin, satoja matkustuskilometrejä, useita junassa istumiseen menetettyjä tunteja, paljon tilanteeseen kohdistuvaa turhautuneisuutta ja kiukkua. Miksi? Rakkauden takia. Kaikki kaukosuhteessa elävät tai sen joskus kokeneet voivat varmasti samaistua kaikkeen tähän.

kaukosuhde etäsuhde
 
Olin itsekin yllättynyt. Ystäväni ihmettelivät alkuun, miten se minulta onnistuisi. Olen aikaisemmin ollut läheisyydenkipeä, huomiota tarvitseva, kainalossa kyhnöttävä tyttöystävä. Varmasti minun on kuultu joskus sanovan, että kaukosuhde ei mulle sopisi.

Yhtäkkiä ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Nähtiin toisemme ensimmäistä kertaa huhtikuussa 2014. Silloin ei tosin vaihdettu sanaakaan, pelkkiä katseita. En tiennyt edes nimeä. Parin mutkan kautta kuitenkin päädyttiin juttelemaan Facebookissa. Kuukausia kului, aina välillä juteltiin ja puhuttiin näkemisestä. Välimatkan takia kuitenkin kynnys lähteä tapaamaan lähes tuntematonta toiselle paikkakunnalle oli korkea.

Tammikuussa 2015 otin itseäni niskasta kiinni ja hyppäsin Tampereen junaan. Meinasi taju lähteä junan lähestyessä päätepysäkkiä, sen verran paljon jännitti. Onneksi en ollut ainoa. Siitä päivästä asti oli selvää, että haluan nähdä tän ihmisen uudestaan.

Niin meidän tarina alkoi.

etäsuhde kaukosuhde tarina

Meillä tilanne ei onneksi ollut mikään mahdoton. 150 kilometrin matkan taittaa parissa tunnissa, tapaamiset vain vaativat tavallista enemmän järjestelyjä ja suunnittelua. Pahinta oli se, että ei voinut olla toisen lähellä, kun mieli on maassa ja tarvitsi vain halausta.  Pariin kertaan näkemisten välissä oli jopa kolme viikkoa, mikä tuntui aivan ikuisuudelta. Välillä kävi mielessä, että onko tässä mitään järkeä. Totta kai siinä oli. Ja kaiken vaivan arvoista se olikin.

Välistä kadehdin ystäviäni, jotka asuivat poikaystäviensä kanssa ja saivat olla yhdessä ilman esteitä. Se tuntui tavallaan epäreilulta, vaikka eihän se ollu minulta mitenkään pois. Näinä hetkinä muistutin itseäni siitä, että tämä on oma valintani, ja että kaikki kyllä järjestyy aikanaan.

Mielestäni välimatka ei ole syy päättää suhdetta tai olla aloittamatta sitä, jos tuntee toisen olevan se henkilö, kenen kanssa haluaa jakaa elämänsä. Uskon, että kaukosuhteessa on tärkeintä molempien sitoutuminen tilanteeseen ja tahto selvitä siitä. Kestää se sitten viikkoja, kuukausia tai vuosia, tilanne on todennäköisesti vain väliaikainen ja loppuu jossain vaiheessa. Näin kävi meilläkin. Kaikki järjestyi parhain päin ja Henri sai opiskelupaikan Helsingistä. <3

27 kommenttia

  1. Hih ihana teksti! Ja noi kuvat kanssa :))) Oon ihan samoilla linjoilla sun kanssa. Moni ajattelee niin, ettei halua aloittaa suhdetta välimatkan takia. Tietysti etenkin alussa se vaatii järjestelyjä ja sitoutumista kummaltakin, kun ei voi tavata "sillai helposti". Mun mielestä siinä vaivannäkemisessä ei oo mitään negatiivista, koska jos se toinen tosiaan on sun elämäsi mies / nainen niin miten se 150kilometriä sitä muuttaa? Tietysti etäisyyden kasvaessa aika ja raha merkkaavat enemmän, mutta oon sitä mieltä, että jos 150km on se syy, ettei kiinnosta, niin ei se välimatka kyllä sitten varmasti oo se ainoa syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentistasi! Jos totta puhutaan niin sain sun etäsuhteisiin liittyvästä kirjotuksesta idean tähän tekstiin, kun ajattelin että voisin jakaa oman kokemuksen aiheesta! Sulla on ihan huippublogi, jäin myös seurailemaan muita sun hauskasti kirjotettuja, realistisia tarinoita ja mielipiteitä :)

      Ehkä ihmisillä on ennakkoluuloja (niin kuin mullakin saattoi aikaisemmin olla) kaukosuhteita kohtaan, jos kokee läheisyyden niin tärkeäksi, mitä se tietysti onkin. Vaikka näkemiset tapahtuvat harvemmin, ne kuitenkin ovat niin ainutlaatuisia kun pitkästä aikaa nähdään. Kyllä se arki ehtii astua myöhemminkin mukaan kuvioihin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos <3 oli ehkä itelläki vähän tunteet pinnassa tätä kirjottaessa :)

      Poista
  3. Ja arvaa kuka on tippa silmässä ;-) <3 Kaikkea hyvää teille ihanille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mamma, kiitos kiitos kiitos <3 Kiva että kirjotus herätti tunteita ;D

      Poista
  4. Ihana kuulla, että te ette luovuttaneet! Voiko ihanempaa palkkaa olla kun ton kaiken vaivan jälkeen pääsette asumaan yhdessä? Opit varmasti itsestäsikin kaukosuhteen aikana paljon mennä ja kyllähän se kasvattaa mm. kärsivällisyyttä, luottamusta.. Ulkonäöllisestikin näytätte toisillenne luoduilta ja halun vain sanoa että onnea! Jatkakaa elämää yhdessä tuolla asenteella ja fiiliksellä eteenpäin, mikä paistaa kuvista ja tekstistä. :) Kauniilla naisella on komia mies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Camilla ja kiitos aivan valtavasti ihanasta kommentista <3 Toi on aivan totta, että itsestäkin tuli esiin ihan uudenlaisia puolia tilanteeseen sopeutuessa. Totta myös tuo, että kärsivällisyys kasvaa, ja on pakko vaan keksiä kivaa tekemistä myös itsekseen ja keskittyä omaan hyvinvointiin niinä aikoina, kun ei voi nähdä toista. Sekin tietysti tekee vain hyvää! Tulipa mulle hyvä mieli sun kommentista. Paljon aurinkoa ja iloa syksyysi! :)

      Poista
  5. Kiva kuulla muistakin etäsuhteessa eläneistä :) itse taidan olla vähän extremeihin menevä; mies kun asuu Italiassa ja minä Suomessa, heh. Vain suhteen alussa ehdittiin hetki asua kummatkin samassa maassa, mutta poikkis muutti sitten Italiaan ja minä jäin Lontooseen. Etäsuhdekokemusta on sittemmin tullut myös tästä Suomi-Italia ramppaamisesta.

    Moni ihmettelee, miten ollaan voitu olla etäsuhteessa jo 2 vuotta, mutta mielestäni tää on pelkkä tottumus-, järjestely- ja joustamiskysymys - me onneksi nähdään toisiamme melko usein, ja kumpikin on omassa elämässään nin kiireinen, ettei ehdi keskittyä toisen ikävöimiseen ihan kohtuuttomasti siinä välissä. Parasta on se, että kun lopulta nähdään, vietetään ainakin viikko yhdessä ja tehdään jotain kivaa. Italiaan matkustaminen noin niinkun muutenkin tuntuu aina pikku lomalta, vaikka menisinkin sinne lähinnä lukemaan tentteihin :)

    Tieto siitä, että joku päivä vielä asuu samassa paikassa, saa kyllä jaksamaan - ihanaa, että teille kävi noin onnellisesti loppujen lopuksi! Itselläni tämä siintää vasta jossain kaukaisemmassa tulevaisuudessa, mutta haaveilukin pitää mielen pirteänä :) Ps. Oottepa söpö pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Saana! :) Ihanaa, että kommentoit ja jaoit omia kokemuksia. Meillä tosiaan toi välimatka taitaa olla aika kevyimmästä päästä, pidempi etäisyys tosiaan vaatii varmasti vielä astetta enemmän tahdonvoimaa ja sopeutumista. Kiva kuulla, että teillä kuitenkin homma myös toimii!

      On tärkeää pitää kiinni omista unelmistaan. Jos ja kun sullakin matkustelu kuuluu noin olennaisesti elämään, on hienoa että pääset toteuttamaan unelmiasi eikä parisuhde siltikään jää niiden jalkoihin! Vaikka meilläkin asia järjestyi jo seitsemän kuukauden jälkeen, on mullakin todennäköisesti vielä työharjoittelu ulkomailla edessä keväällä, mutta sen nyt tietää jo etukäteen, että siitä lyhyestä ajasta selvitään hyvin, kun tän on jo aikaisemmin kokenut. Toivon kaikkea hyvää sulle ja poikaystävällesi. Toivotaan ja uskotaan, että teilläkään ei enää kovin kauaa olisi tiedossa erillään elämistä! :)

      Poista
  6. Ihana postaus. Samaisytun kylla. Yli 2000km valimatka pisti koville. Reilun vuoden kestimme, sitten suhteemme paattyi. Valimatka taisi olla osatekija, muttei todellakaan ainoa syy. Olen silti onnellinen etta yritimme. Kun tapasimme olin varma, ettei tasta tule mitaan - mutta ihme ja kumma rakkaus voitti monta estetta ja kantoi kauas.
    Olen samaa mielta ettei valimatka ole syy olla lahtematta suhteeseen - mutta on oltava myos rehellinen millon homma ei toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja omakohtaisen kokemuksen jakamisesta! :) Huh, toi välimatka varmaan raastaa vielä huomattavasti enemmän, kuin pari hassua tuntia matkustamista mitkä meitä tässä erotti. Hienoa kuulla, että yrititte välimatkasta huolimatta, ja että se oli myös palkitsevaa kaikesta vaivannäöstä huolimatta, vaikka loppujen lopuksi suhteenne päättyikin. Kaikkea hyvää ja kivaa syksyä sulle! :)

      Poista
  7. Tämä teksti oli kuin suoraan kaukosuhteen käsioppaasta. Itsekin olen viettänyt liian monta tuntia junassa toisen nähdäkseni, mutta on se ollut perille päästessä sen arvoistakin. Meillä 400km väliä ja parisen vuotta vielä edessä tätä ramppaamista. Pahempaa siitä tekee sen että ennen Kaukosuhteen alkamista olimme olleet yhdessä jo vuosikausia samalla paikkakunnalla ennen muuttoani opiskeluiden perässä, joten tiedämme mitä kaipaamme koska olemme saaneet olla jo yhdessä ilman hyvästejä joka toinen vkl. Mutta jaksamme uskoa että mekin pääsemme vielä tuohon pisteeseen ettei minua tarvitse tulla asemalle hyvästelemään sillä en enään ole lähdössä minnekkään. Onneksi te olette jo sinne asti päässyt, tsemppiä teille jatkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Nelli! Ihanasti kirjoitettu kommentti. Tiedän tosiaan noi tunteet, sen fiiliksen kun toinen on vastassa asemalla perille saapuessa, ja toisaalta myös tuon, kun pitää lähteä kotimatkalle ja on jotenkin niin haikea olo. Teillä vaikuttaa olevan vahva suhde, ja oon ihan varma että selviätte näistä jäljellä olevasta parista vuodeta hienosti, vaikka se ei helppoa olisikaan! Kiitos vielä kommentistasi ja paljon tsemppiä myös sulle sinne opiskeluihin ja kaikkeen muuhun! :)

      Poista
  8. Hyvä teksti, ja täysin samaistun. Itsellä vielä se tilanne, että poikaystävä asui neljä vuotta Floridassa :) hyvin kestettiin ja nyt oon myös saanut sen oman kullan saman katon alle vihdoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sielunsiskoja löytyy! Kiitos vielä sinullekin, että kommentoit. Mahtavaa kuulla, että sinnikkäästi jaksoitte odottaa sitä lopussa seisovaa palkintoa :) Meillä tosiaan kaukosuhdetta kesti vain 7 kuukautta ja välimatka oli huomattavasti lyhyempi kun teillä, mutta tässä sen huomaa, ettei pidempikään etäisyys ole este, kun molemmat osapuolet ovat sitoutuneita ja kärsivällisiä. Iloa arkeenne ja hauskaa syksyä! :)

      Poista
  9. Ihana teksti :) Helpottavaa lukea, että muillakin ollut samanlainen tilanne kuin itsellä. Meillä kohta 1,5 vuotta kaukosuhdetta takana ja reilu vuosi vielä edessä. Teijän tarina anto lisäpotkua viimesille metreille, kaikkea hyvää yhteiseen elämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kivata kommentista! :) Tosi kiva kuulla muidenkin kokemuksia asiaan liittyen, lähipiiristä kun ei mulla ainakaan kauheasti vastaavaa kokeneita löydy. Huippua, että tekin ootte jaksaneet kärsivällisesti panostaa suhteeseen välimatkasta huolimatta, ja reilusti yli puolen välin ootte jo hyvin selvinneet! Ihana kuulla että sait tästä kirjoituksesta edes vähän extravoimaa jaksaa vielä hetken odotella, että teidänkin yhteinen arki pääsee alkamaan. Kaikkea hyvää myös teille ja tsemppiä loppurutistukseen :)

      Poista
  10. Voi Milla<3 Ihana lukea jotain positiivista ja innostavaa kaukosuhteesta. Tuntuu, että yleinen asenne on vaan "ei tuo tule kestämään" löpinä. Loistavaa matskuu tulee blogiisi--> aina ilo lukea! Ikävä tytsyn hymyä livenä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meeri murunen <3 Oon täysin samaa mieltä tosta yleisestä asenteesta, siks toivonkin että tän tarinan jakaminen saattaa muuttaa ehkä jonkun käsitystä aiheesta :) kiitos palautteesta ja kiva että tekstit on ollu kivaa luettavaa! :) Ikävä sun juttuja ja sulta tarttuvaa energiaa!!!

      Poista
  11. Hieno kirjoitus ja itsekin kaukosuhteen kokeneena pystyn samaistumaan ajatuksiisi, kaikki se hirveä ikävä ja vaiva järjestää tapaamisia tai edes skypetreffejä tuntui vuoden mittaisen kaukosuhteen ajan raastavalta ja monta kertaa mietittiin onko koko suhteessa mitään järkeä... Onneksi jatkettiin ja meilläkin asiat järjestyi niin että ollaan nyt molemmat samassa kaupungissa!💗 oon jälkeenpäin miettinyt onko vaikeampaa olla se osapuoli joka jää kun toinen lähtee, kun tuntuu ettei ole itse valinnut tilannetta, onneksi selvittiin kuitenkin yhdessä! :) tsemppiä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista! :) Näköjään meillä on ollut aika samankaltaiset tilanteet, tosin meillä molemmilla kun oli jo valmiiksi omat elämät eri kaupungeissa niin reissattua tuli aika tasaisesti molemmin päin :) Hienoa että pystyitte vaikeuksista huolimatta pysymään yhessä, toivottavasti jatkossa kaikki menee yhtä hyvin teidän kannalta! :) Tsemppiä myös sinne ja kivaa viikkoa!

      Poista
  12. Tosi ihana blogi sulla ja osaat kirjoittaa todella hyvin! Ilo lukea sun postauksiasi aina❤ Ihana kuulla, kuinka jaksoitte kuitenkin nähdä toisianne ja pitää yhteyttä, vaikka kaukosuhde olikin mitäpä ei rakkaudesta tekisi :D
    Oma blogi https://elamanikilometrit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Ilona ja pahottelut hieman myöhästyneestä vastauksesta! Kiitos tosi paljon kivasta kommentista ja arvokkaasta palautteesta =) Käynkin heti kurkkaamassa sun blogin! Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  13. Ihana kirjoitus! Aito rakkaus, se on se joka voittaa niin välimatkat kuin minkä tahansa mikä voittaa kuuluu! :) <3
    Itse pian 6- vuotta seurustelleena, koko nuoruus me nähtiin melkeimpä joka päivä, asuttiin samalla paikkakunnalla ja kesät mä asuin aina heillä. Sitten aluksi armeija yritti tulla väliimme, mutta todettuamme, ettei kahden ihmisen väliin pääse jos siinä ei ole tarpeeksi tilaa. Näin selätettiin 9kk armeija. Sitten viime marraskuussa minä muutin työni perässä Tampereelle, mies asui työttömänä välillä luonani välillä kotikotona, tilanne kuitenkin hiersi molempia kun minä kävin töissä ja hän ei löytänyt töitä. Keväällä hän muutti kanssani tänne saatuaan täältä työpaikan. Mutta yhdessä asuminen loppui lyhyeen, elokuussa hänen tiensä vei opiskeluiden perässä Seinäjoelle. Mulla taas työt edelleen Tampereella niin empä mä oikein täältä voi lähteä. Ja molemmat haluttaisiin asua täällä, niin nyt odotellaan kevääseen ja eletään toivossa että hän saa siirron tänne!

    Lysine sun blogin juuri äsken, ja voi että miten tykästyin! Jään ehdottomasti lukijaksi tänne! :) <3

    ♥:llä HENNA M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Henna! Lämmin kiitos ihanasta kommentista. <3 Voi että, teillä kyllä omat polut on näköjään vieneet vaikka mihin suuntaan, mutta ihanaa että teette kaikkenne sopeutuaksenne tilanteeseen! Kiitos kun jaoit teidän tarinan, muiden kokemuksia on niin kiva lukea :) Toivon että siirto onnistuu ja pääsette jatkamaan yhteistä taivalta samalla paikkakunnalla. :) Tampere on kyllä niin ihana kaupunki!

      Aivan ihana kuulla että tykkäsit, täältä sait kans uuden seurailijan omalle blogillesi! Kivaa loppuviikkoa <3

      Poista
  14. Hei,

    Olisiko sinulla Milla kontakteja kaukosuhteessa eläviin ihmisiin ? Edustan Suomalaista Startup yritystä, joka kehittää uutta sovellusta erityisesti etänä elävien pariskuntien yhteydenpitoon ja parisuhteen parantamiseen.

    Tässä enemmän aiheesta.
    Hei,

    Elätkö etä- tai kaukosuhteessa ? Tunnetko ketään etäsuhteessa elävää ?
    Tule ja osallistu tutkimukseen ( sekä prototyyppien testaukseen ) tulevaisuuden teknologian soveltamisesta etäsuhteessa elävien ihmisten parisuhteen parantamiseen.

    Joyhaptics Oy on startup yritys, joka kehittää uutta mullistavaa etäkosketusratkaisua nykyiseen digitaaliseen kommunikointiin. Tuotteemme mahdollistaa kosketustunteen lähettämisen ja vastaanottamisen pariskuntien, läheisten sukulaisten ja hyvien ystävien välillä, jotka ovat etäsuhteessa.

    Kuulut kohderyhmämme, jos elät etäsuhteessa kumppanisi kanssa, sinulla on rakas sukulainen tai ystävä etäällä. Haastattelu kestää enintään 30 min ja tapahtuu toimistossamme Vallilassa 12-19 kesäkuuta välisenä aikana osoitteessa Haukilahdenkatu 4, 00550 Helsinki.

    Haastateltavat saavat kiitokseksi 25 € Presentcard lahjakortin, joka käy sadoissa eri paikoissa.
    Mikäli olet kiinnostunut ota pian yhteyttä kai@joyhaptics.com sopiaksesi sinulle sopivan haastatteluajankohdan.

    PS. Voit lähettää tämän viestin myös henkilölle, jonka tiedät elävän etäsuhteessa. Texti löytyy myös Englanniksi.

    Ystävällisesti

    kai@joyhaptics.com

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen