Table for six


Ihana viikonloppu takana! Tekemistä on riittänyt, ja oonkin saanut olla koko ajan menossa. Eilen tosiaan oltiin Henrin kanssa Patrickin kuvattavana muutaman tunnin ajan. Meillä oli tosi hauskaa ja saatiin ilmeisesti jonkun verran aika hyviäkin kuvia aikaiseksi. ;) Oli siistiä kuvailla oikeasti lahjakkaan kuvaajan kanssa, jolla oli paljon visioita ja näkemyksiä siitä mikä toimii kuvissa ja mikä ei. Varmasti tuutte näkemään kuvia jossain vaiheessa täällä bloginkin puolella! Itse en oo tähän mennessä nähnyt niistä sadoista kuvista kuin muutaman, ja ootan innolla että pääsen näkemään loputkin!

Kuvausten jälkeen Henri lähti katsomaan lätkämatsia, ja mä kävin nopeasti kaupassa, jonka jälkeen lähdettiin yhdeksän kaverin kanssa Grillssoniin illalliselle ja sieltä suuntasimme pariksi tunniksi vielä baariin. Meillä oli ihan huippuhauska ilta. Tämä sunnuntai taas kului äidin synttäri-illallista valmistellessa Henrin, Vilman ja Vilman poikaystävän Villen kanssa. Äiti ja isi tulivat maalta kotiin ja odottamassa oli kolmen ruokalajin illallinen. :)

Tehtiin alkuruoaksi bataatti-kesäkurpitsasosekeittoa, joka oli muuten tosi hyvää! Pääruoaksi vuohenjuusto-pesto-uunilohta ja uunijuureksia, ja jälkkäriksi Vilma leipoi meille herkullisen minttusuklaakakun. Kaikki ruokalajit kieltämättä onnistuivat jopa yli odotusten, ja vietettiin kiva ilta niiden äärellä.




Hetki sitten tulin kotiin ja vielä on hoidettavana viimeiset valmistelut ennen aikaista (klo 3:40, huhhuh) herätystä, jonka jälkeen suunta on lentokentälle! En ole vielä päättänyt, otanko läppäriä mukaan, mutta viimeistään torstaina pääsen tännekin päivittelemään Berliinin kuulumisia :) Kivaa alkuviikkoa kaikille!

5 kommenttia

  1. Herkullisen näköisiä :) Ja ihanaa matkaa Berliiniin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) täällä ollaan, ihana kaupunki <3 Vaikka olikin vähän sateista tänään mut ei haittaa :))

      Poista
  2. Kiitos niin kodikkaasta vastaanotosta ja ihanista makuelämyksistä. Odotin malttamattomana, enkä pettynyt <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että maistu ja oli kyl tosi kivaa :)<3 Kerrankin näin päin että me päästiin laittamaan teille kaikki valmiiksi =)

      Poista
  3. Tosi kivan kuuloinen viikonloppu siulla takana! :) Yhteiskuvat teistä onnistui varmasti todella hyvin, en myöskään malta odottaa josko julkaisisit niitä myös tänne blogiin :) Ihania herkkuruokia tämä postaus täynnä ♥

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen